Kävimme Korkeasaaressa aurinkoisena helatorstaipäivänä. Moni muukin oli tullut viettämään vapaapäiväänsä samaan paikkaan ja parkkipaikat Mustikkamaalla olivat aika täynnä. Itse Korkeasaaressa tungosta ei kuitenkaan ollut, koska väki jakaantui niin laajalle alueelle.
 |
Korkeasaaren sisäänkäynnin luona oli vuokrattavissa rattaita. Näin hienona päivänä niitä oli tosin vain muutamat jäljellä. |
 |
Oli valkoposkihanhien pesintä aika ja saareen tullessa oli opastekyltit, miten tulee toimia. |
 |
Tässä kuva Korkeasaaresta Mustikkamaalle päin. |
Mustikkamaan parkkipaikalta on noin 1 km kävelymatka sisäänkäynnille. Bussipysäkki on ihan Korkeasaaren portin vieressä mutta tänään bussi jätti asiakkaat parkkipaikalle, koska bussin reitille oli pysäköity autoja! Korkeasaareen ei saa tuoda lemmikkieläimiä, polkupyöriä tai skeittilautoja.
Komeat riikinkukot kävelevät ihmisten seassa tottuneesti. Me emme onnistuneet näkemään riikinkukon pyrstöä avonaisena mutta komea se oli näinkin.
Karhulinnassa oli näkyvillä kaksi karhua. Toinen nukkui alatasanteen ikkunan edessä, vieressään kuolleen hevosen pää! Monen pienen ihmisen mielenkiinto keskittyikin hevosenpäähän nukkuvan karhun sijaan. Lapsille se oli vain ihmetyksen aihe mutta monelle aikuiselle se tuntui olevan kauhistus. Aiheesta olikin sopivasti
pääkirjoitus Korkeasaaren sivuilla vähän sen jälkeen.
Toinen Karhu sen sijaan nautiskeli vesileikeistä pienessä altaassaan: loiski vettä, ui, kellotteli reunalla, leikki omilla tassuillaan.
Amazoniassa ja Africasiassa käynti on mukavampi ajoittaa huonoon säähän, koska ovat sisätiloissa. Pikainen visiitti piti kuitenkin sielläkin tehdä ja monta hauskaa eläintä nähtiin.
 |
Krokotiililisko (Shinisaurus crocodilurus) on uhanalainen laji, jota tavataan vain muutamissa maakunnissa Kiinan eteläosissa ja Pohjois-Vietnamissa. Pituutta sillä on 25-35 cm. |
 |
Pikkumarmosetti (Cebuella pygmaea) on maailman pienin apina. Vastasyntyneenä se on vain peukalonpään kokoinen ja aikuisenakin alle 100 gramman painoinen. |

|
Rubiini-iibis (Eudocimus ruber) saa kirkkaanpunaisen värinsä vasta muutaman vuoden iässä ravinnon vaikutuksesta. Poikasena se on hiilenmusta.
|
Lisää tietoa Korkeasaaresta täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti