Meillä oli miehen kanssa yhteinen lomapäivä. Laitoimme lapset mummille hoitoon ja suuntasimme kahdestaan Nuuksioon koko päiväksi. Olisi ollut kiva viettää yökin siellä mutta lapset piti hoitaa seuraavana aamuna kouluun, niin päädyimme päiväretkeen.
Koko päivä siinä menikin. Lähdimme kotoa klo 9 ja palasimme klo 20. Kiersimme Power Trailin kätköt 59-104. Tosin PT93 oli laitettu hyllylle eli todennäköisesti ei ole löydettävissä ja kätköt 99-101 jäivät hakematta, koska vesiesteitä oli niin paljon. Etsimme muutamia trailiin kuulumattomia, joten löydettyjen kätköjen määräksi tuli tasan 50!
Jätimme auton Nuuksion Kattilan parkkipaikalle ja kätköt muodostivat sopivan rengasreitin takaisin autolle. Traili kulki osittain metsäpolkua, osin autotietä ja osin pitkospuita ja tosiaan yhdessä kohdin oli niin paljon vettä, että kuivin jaloin ei olisi todennäköisesti päässyt yli, joten jouduimme vähän kiertämään.
![]() |
Vesi oli kirkasta mutta muutamin kohdin, joissa ei ollut pitkospuita, se esti kätkölle pääsemisen. |
Iso-Holman lähistölle oli tuotu uusia pitkospuita odottamaan rakentamista. Vanhat olivatkin jo osin aika huonokuntoisia.
Viime kesänä ostamani Meindlin vaelluskengät on jo hyvin sisäänajettu. Eivät paina enää mistään ja vedenpitävyyskin on jo moneen kertaan hyväksi todettu. Olen saanut uuden goretex-asunkin viime syksynä. Löysin alennuksesta Sastan puvun, joka on todella hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti